KULTTUURIPALKINNOT

YHTYELAULUKILPAILUT

YHTEYSTIEDOT

Kulttuurisäätiön kiertopalkinto
Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiö

{ 28.01.2014 }

TEOLOGIAN TOHTORI VOITTO SILFVERHUTH

Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiön palkinto vuoden 2013 tamperelaisesta kulttuuriteosta jaettiin tiistaina, Kallen-päivänä. Tänä vuonna palkinnon sai kaksi henkilöä, joista toinen on teologian tohtori Voitto Silfverhuthille.

Voitto Silfverhuth alkoi 1970-luvulla koota tietoa Tampereen seurakuntien historiasta. Täysipäiväisesti hän on tehnyt tukimus- ja kirjoitustyötä jäätyään eläkkeelle Tampereen tuomiorovastin virasta. Viime joulukuussa ilmestyi kaksioisainen, 900-sivuinen ”Tampereen seurakuntahistoria.

Työn tietellinen tarkastaja, professori Hannu Mustakallio on todennut, että Silfverhuthin teoksen jälkeen Suomen kirkon historia olisi esimerkiksi 1900-luvun osalta kirjoitettava uudelleen. Perusteellinen, uutta uraa aukova historia on sekä tietellisesti ansiokas että tavallisellekin lukijalle avautuva.

Kauppaneuvos Kalle Kaihari perusti kulttuurisäätiön vuonna 1986. Säätiö on sen jälkeen vuosittain jakanut palkintonsa vuoden tamperelaisesta kulttuuriteosta. Tänä vuonna kumpikin palkinto oli määrältään 5 000 euroa.

Voitto Silfverhuth Voitto Silfverhuth Tampereen seurakuntahistoria Tampereen seurakuntahistoria

ETUSIVULLE