KULTTUURIPALKINNOT

YHTYELAULUKILPAILUT

YHTEYSTIEDOT

Kulttuurisäätiön kiertopalkinto
Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiö

{ 28.01.2004 }

VALOSUUNNITTELIJA ROOPE SIIROINEN

Valosuunnittelija Roope Siiroinen sai Kalle Kaiharin kulttuuripalkinnon vuoden 2003 tamperelaisesta kulttuuriteosta.

Tampereen vanha keskusta on Roope Siiroisen luovan työn avulla tullut aivan uudella tavalla silmiemme eteen. Siiroinen suunnitteli vuoden 2003 aikana ja jo sitä ennen muun muassa Frenckelliin aukion pohjoispään rakennusten, Finlaysonin kadun, Vanhan kirkon ja Raatihuoneen ulkovalaistuksen sekä Tammerkosken yläjuoksun valaistuksen.

Siiroinen on myös tehnyt kaupungin keskustan, Muotialan uusimman asuinalueen ja Tesoman aluekehityshankkeen valaistuksen yleissuunnitelmat sekä Keskustorin ja Finlaysonin alueen välisen alikulkutunnelin valoseinäsuunnittelun.

Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiö haluaa vuoden 2003 kultturipalkinnolla kiittää valosuunnittelija Roope Siiroista hänen työstään, joka tyylikkäästi ja hienostuneesti valaisee pitkän pimeän keskellä kotikaupunkimme ainutlaatuista teollisuus– ja kulttuuriperintöä.

ETUSIVULLE