KULTTUURIPALKINNOT

YHTYELAULUKILPAILUT

YHTEYSTIEDOT

Kulttuurisäätiön kiertopalkinto
Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiö

Kauppaneuvos Kalle Kaihari perusti vuonna 1986 Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiön ja lahjoitti sen peruspääomaksi puolitoista miljoona markkaa (250 000 euroa). Säätiön tarkoituksena on tukea ja kannustaa taiteiden, tieteiden ja muun henkisen kulttuurin harjoittamista. Perustaja kutsui säätiön hallituksen puheenjohtajaksi kaupunginjohtaja Jarmo Rantasen sekä jäseniksi päätoimittajat Pertti Pesosen ja Raimo Seppälän.

Säätiön perustajan tahdon mukaisesti myönnetään vuosittain Kallen päivänä eli 28. tammikuuta Kallen kulttuuripalkinto edellisen vuoden tamperelaisesta kulttuuriteosta taiteen, tieteen, julkisen sanan tai muun henkisen kulttuurin alalla toimivalle henkilölle. Pari vuotta myöhemmin kauppaneuvos Kaihari ehdotti, että säätiö ryhtyisi myös kilpailuin elvyttämään suomalaista yhtyelauluperinnettä. Yhtenä esikuvana oli takavuosien suosikkiyhtye Kipparikvartetti.

Joka toinen vuosi järjestettävä kuorotapahtuma Tampereen Sävel otti järjestääkseen kilpailut, joiden taloudellisena tukena oli alusta lähtien Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiö. Kiertopalkinnoksi kauppaneuvos Kaihari teetti arvokkaan Näsinneula -patsaan. Ensimmäiset kilpailut pidettiin 1989. Mukana oli 39 lauluyhtyettä viidestä maasta.